Palkkaamme ja palvelemme.
Kerro meille, mikä on sinulle ja yrityksellenne tärkeää, niin yhdistämme työn ja osaajat.
Tutustu rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen ammattilaisiin.
Tiimissämme on rajaton määrä innostusta ja vakuuttava määrä kokemusta. Kuuntelemme tarkalla korvalla sitä, mikä sinulle on merkityksellistä työnhakijana ja mikä on tärkeää työnantajalle. Onnistumme, kun työssä viihdytään ja tekeminen on tuloksellista ja tuottavaa. Tutustu osaajiimme, ja soita tai lähetä meille sähköpostia!
Hauskuutta ja haasteita
Olen aina rakastanut ihmisiä ja myyntiä: ihmisten kanssa yhdessä menestyminen, kasvaminen ja tuloksen tekeminen on unelmatyöni! Elämän hauskuus syntyy myös sen haasteista. Aina innolla kohti, tekemällä hoituu. Duunitekemistä tasapainottaa perhe, se on minulle maailman tärkein: Liisa ja 6 kpl lapsia, teinistä jo omillaan eläviin aikuisiin, kaksi lastenlasta ja Bob-koira. Jääkiekko ja sportti yleensäkin maistuu, niin kuin hyvä ruoka ja juomakin, näiden nautintojen kanssa rentoudun. Tavoitteena elämässä minulla on elää hyvien ihmisten ympäröimänä.
Innostaa juuri nyt: Wulff Worksin tiimin kasvattaminen ja hyvä energia
Missä nauru, siellä Eevi
Ajattelen, että elämään kannattaa suhtautua myönteisesti ja huumoria kuljettaa mukanaan jokaisessa päivässä. Myönteinen näkökulma määrittää asioiden mittasuhteita ja mahdollistaa elämässä eteenpäin menemisen. Töitä ja ihmisiä yhdistämällä saan vaikuttaa positiivisesti monien elämänkäänteisiin, sillä työ on merkittävä osa onnellista elämää. Elämääni onnellisuutta tuovat läheiset ihmiset ja Ulla-koira, metsälenkit, golf-hetket, tarmokas lukeminen ja tasokkaat yöunet – sekä mielekäs työ Wulff Worksilla. Pienet maisemanvaihdokset viikonloppuisin ovat loistavia palautumiskeinoja ja pikapiristeitä. Ehdoton lempparimaisemani on tosin se perinteinen suomalainen järvimaisema mökin terassilta.
Innostaa juuri nyt: työn joustavuuden arvostuksen nousu ja pianonsoittotaidon uudelleen opettelu
Jokainen päivä ei ole paras, mutta jokainen päivä voi olla paras
Olen joukkuepelaaja, ja vaihdoin kymmenisen vuotta sitten hokkarit henkilöstöpalvelutennareihin. Ammattina jääkiekko ja henkilöstövuokraus ovat itse asiassa aika samanlaisia, molemmissa tehdään tiimityötä ja on tärkeää reagoida nopeasti. Pitää myös tuntea ihmiset ja heidän motiivit. Pelikunto, eli hyvä terveys ja suhteet perheeseen ja ystäviin, ovat minulle tärkeitä. Vedän tupla-C:t ja inkiväärit huiviin samoin tein, jos tuntuu, että vastustuskyvyssä on yhtään parantamisen varaa. Perhe ja ystävät ovat ykkösketjun ja huoltojoukkojen yhdistelmä. Ihmissuhteet antavat energiaa, kun niissä ollaan avoimia, keskustellaan ja jokainen saa olla oma itsensä.
Innostaa juuri nyt: Wulff Worksin vihreä, elinvoimainen väri
Töissä oleminen ja työssä oppiminen on rikkautta
Elämän pieniä iloja ja tavallista arkea arvostetaan ihan liian vähän! Päivän eka onnistuminen on se, että nousee sängystä. Siitä se tavoitteiden saavuttaminen lähtee, ei aina tarvitse olla niin suurta maalia, mihin tähdätä. Riittää, että parhaansa tekee, parhaana versiona itsestään, joka päivä. Ehtoopuoli, eli ilta, onkin sitten se päivän kovin kliimaksi. Aikaa nähnyt musta ja mukava kangassohva on se, mihin parkkeeraan itseni ja lataan akut seuraavaan päivään Netflixillä. Energiaa käyn keräämässä myös kuntosalilta, padelista ja pallopeleistä, joukkueurheilu sytyttää. Olen tällainen tähän hetkeen tyytyväinen, Evijärven kivikautisesta kylästä Etelä-Pohjanmaalta Seinäjoen satumaiseen sykkeeseen sujahtanut nuori mies.
Innostaa juuri nyt: odottelen perinteistä kauppakelloa Wulff Worksin toimipisteeseen Seinäjoelle, eiköhän laiteta se soimaan!
Palaute kertoo, kuinka on onnistunut työssään ja ihmissuhteissaan
Arvostan ihmisissä läsnäolon ja aktiivisen kuuntelemisen taitoja: hyvillä tyypeillä on nämä taidot hallussa. Siksi on hienoa saada työkseen etsiä erilaisiin hommiin sopivia hyviä tyyppejä. Wulff Worksilla koen olevani luottamustyössä. Erityisen mahtavaa on, että saa touhuta ihmisten kanssa kasvotusten tai vähintään puhelimessa. Silloin saa parhaan käsityksen osaamisesta, kyvyistä ja asenteesta. Usein ihmisille tulee yllätyksenä, ettei tarvitse olla vielä valmis tai kaiken kokenut. Osaamistaan voi monistaa uuteen alaan, kun asenne on kohdillaan. Ensimmäinen oma työpaikkani oli nurmikon leikkaaminen Ylöjärven kaupungilla. Se opetti, että satoi tai paistoi, nurmikko leikataan – eli olosuhteet ovat sopeutumiskysymys.
Innostaa juuri nyt: kaikki urheilu kotikatsomossa, pienen järven rannalla oleva mökki Kurussa ja kenties loma jossain lämpöisessä
Työelämän superstaroja etsimässä
Suhteeni työhön? En välttämättä koe olevani töissä, koen toteuttavani elämäntehtävää. Pikkupoikana katsoin kaikki Star Warsit ja muut seikkailuelokuvat, halusin olla hyvis ja sankari. Tahdoin elokuvaohjaajaksi tai papiksi. Minusta kuitenkin tuli elämälle utelias salibandyn maailmanmestari ja ammattiurheilija, ihmisistä välittävä ihmisten auttaja. Auttaminen saattaa kuulostaa yksinkertaiselta – se vaatii kuitenkin sydäntä ja sielua, aivojakin vielä, ja näiden kaikkien yhteistyötä! Henkilöstöä tarvitsevien yritysten tilanne, toiminnan tavoitteet ja arvot pitää tuntea. Joku voi olla maailman paras työssä, jota ei ole ikinä ajatellut itselleen. Siksi hyvä pelisilmä on tässä työssä käytössä päivittäin.
Innostaa juuri nyt: puujalkavitsit (aina), päivittäiset uima-allaspulahdukset lasten kanssa, koirakuumeen nousu, maailman parhaan henkilöstöpalveluyrityksen rakentaminen
Työ, joka antaa enemmän kuin ottaa
Työni Wulff Worksilla on energiaa antavaa ja innostavaa. Parasta siinä on ihmisten auttaminen – olipa kyse työnhakijoista tai asiakasyrityksistä. Meillä on myös loistava tiimi, jossa kaikki vetävät köyttä samaan suuntaan, ja juuri se pitää intoa yllä. Olen ehtinyt tehdä monenlaisia työtehtäviä, aina ravintolapäälliköstä hierojaksi, mutta tammikuussa 2017 päädyttyäni henkilöstöpalvelualalle, tajusin löytäneeni oman juttuni. Työssäni voin haastaa itseäni ja päivät ovatkin välillä hektisiä, mutta myös erittäin palkitsevia sekä monipuolisia. Arvostan yrittäjämäistä otetta ja sitä, että työ pysyy mutkattomana ja hauskana – turhasta byrokratiasta en oikein pidä. Vapaa-aikaa vietän perheeni kanssa ja usein minut löytääkin kahden lapsen myötä harrastusten parista kuskaten ja kannustaen. Olen löytänyt myös itselleni uuden harrastuksen improkurssilta ja siellä Etelä-Pohjalaisittain sanottuna "aikuusten ihimisten pölläälyn" parissa saa aivot narikkaan. Unelmana on palata vielä joskus Uuteen-Seelantiin, missä aikoinani vietin 1,5 kuukauden matkan ystäväni kanssa. Siitä on jäänyt niin paljon hyviä muistoja, että olisi hienoa päästä käymään siellä myös vaimoni tai koko perheeni kanssa muutaman viikon reissulla.
Innostaa juuri nyt: Mahdollisuus auttaa asiakkaita entistä paremmin proaktiivisella otteella ja sen vastapainoksi arjessa metsäpoluilla pyöräily
Ihmisten auttamista arjessa
Innostun työelämässä erityisesti erilaisista asiakassuhteista ja loistavasta tiimistä, joka tukee minua niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Työelämä koskettaa kaikkia, ja siksi on hienoa olla mukana erilaisten yritysten kasvutarinoissa ja työntekijöiden rekrytoinnissa. Reilu 11 vuotta sitten nykyinen kollegani houkutteli minut henkilöstöpalvelualalle, ja siitä lähtien olen ollut täysin myyty! Arvoni ohjaavat tekemistäni: kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Vaikka työn ja vapaa-ajan tasapaino on välillä haastavaa, kaksi lastani ovat kaikista tärkeimpiä, joten he ja heidän harrastukset aikatauluttavat arkea sopivasti. Itseäni aktiivisena päivittäin pitää havannankoira Luca ja jääkiekko.
Innostaa juuri nyt: Pyöräily ja rullaluistelu
Pitkä ura jääkiekon parissa loi korkean työmoraalin
Työ Wulff Worksilla on minulle merkityksellistä, koska se tarjoaa mahdollisuuden auttaa niin ihmisiä kuin yrityksiäkin. Meillä on hauskaa, hyvä henki ja positiivinen meininki. Pitkä urani jääkiekkoilijana, yli 20 vuotta ammattilaisena, antoi vankan pohjan nykypäivän työlleni. Opin tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kuuntelemaan ja tunnistamaan erilaisia piirteitä ihmisistä. Urani jälkeen siirryin henkilöstöpalvelualalle ja alalla oppiminen jatkuu, mikä tekee työstä mielenkiintoista ja motivoivaa. Perheen, lemmikkien ja luonnon kautta arjen kiireet unohtuvat ja akkuja ladataan – erityisesti kotipaikkakunnallani Ylitorniolla sijaitsevalla mökillämme. Metsästys, kalastus ja koirien kanssa luonnossa liikkuminen ovat minulle tärkeitä harrastuksia, jotka tuovat iloa ja tasapainoa elämään.
Innostaa juuri nyt: Onnistumisen tunne, kun tietää, että on voinut auttaa niin asiakasyritystä kuin työntekijää!
Haemme 1 000 uutta osaajaa.
Oletko sinä yksi heistä?
Lähetä avoin hakemus, ansioluettelo tai jätä yhteydenottopyyntö.